Missä kuusten kuiske soi

 

Meill' on metsässä nuotiopiiri, missä kuusten kuiske soi

Kipunat kohti tähtiä kiirii, lähipuutkin punervoi

Ja me muistain sankariaikaa, sadun tenhon tunnemme taikaa

kun laulumme yön yli kiirii, ja kun hongat huminoi

Tuli leiskuen nuolevi puuta, hämy verhoo metsän, maan

Jutut kuulemme, huudot, ei muuta, sydän syttyy tuntemaan

Ja me muistain sankariaikaa, sadun tenhon tunnemme taikaa

kun laulumme yön yli kiirii, ja kun hongat huminoi

Ja kun himmenee hiipuva hiillos ja kun lankee lauha yö

viime laulussa harras soi kiitos, Pyhän Yrjön kutsuu työ

Ja me muistain sankariaikaa, sadun tenhon tunnemme taikaa

kun laulumme yön yli kiirii, ja kun hongat huminoi

Eräs monille rakas ystävä täytti vuosia loppunsa nähneellä viikolla, ja sitä kunnioittaakseen kuusihenkinen ryhmä naisihmisiä päätti repäistä ja ajella perjantai-illan hämärissä Iitin uljaisiin metsiin supisuomalaistelemaan, eli saunomaan, sienestämään, grillaamaan makkaraa, juomaan kaupungista asti ämpärillä kannettua vettä, pelkäämään öisillä taskunlampun turvin tehdyillä huussireissuilla, peseytymään järvivedellä ja Erittäin Hienolla suomalaisella... Mökkeilemään. Jo listattujen asioiden lisäksi tämä viikon päättänyt paripäiväinen piti sisällään makunystyröitä miellyttävää mahantäytettä, jännittävähkön vihreän kakkukokemuksen, aamuisia retkiä unimaahan, muutaman elävän kuvan (”Olemme tynnyreissä, siihen tietoni rajoittuvat.” Propseja tippuu ja satelee sille joka tunnistaa pätkän!), hysteeristä nauramista kippuraisessa kasassa lattialla patjasekamelskan keskellä sekä kourallisen vuotavin silmin iLaitteen etukameralla napattuja ryhmäotoksia – näin joitakin elementtejä highlightatakseni. 

Yksissä tuumin iloitsimme siitä että vaikkakin kokonaisvaltainen väsymys saattoi hallita ilmapiiriä hieman optimaalista enemmän, ei se silti haitannut tahtia tarpeeksi syöstäkseen hetkellistä metsäläiskommuuniamme tuhoon. Henkilökohtaisesti iloitsin myöskin siksi, että noin puolikas poppoo jakoi kanssani erään minua kohdanneen kohtalokkaan kohtalon: Ylviksen The Cabin -lurituksen soimisen pakkotoistolla jossain tuolla kuuloelinten välimaastossa. Kaikille jotka eivät ole kyseisen kappaleen musiikkivideon kanssa hieroneet sen lämpimämpää tuttavuutta – suosittelisin tätä erittäinkin toverillisesti!

Mökkielämän funktio on mielestäni erittäin mielenkiintoinen – jokaisella suomalaisella tuntuu olevan kyseiseen touhuun joko viha-, tai viha-rakkaussuhde. Se, kuinka -- ähh, oikeastaan kaikki mitä tahtoisin tähän sarkastisesti puida tai muka-syvällisesti pohdiskella, löytyy tolta Ylviksen videolta, joten voitteko kaikki vaan katsoa sen? Jooko? Jes. Tän postauksen pointti on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että moi olin mökillä, tykkään mökkeilystä, tykkäsin kun pääsin vihdoin sienestämään ja kun laulettiin nuotiolla nostalgisia partioveisuja, Ylvis naurattaa mua ja ketämäyritäntaashuijata oikeesti tahdoin vaan kovasti jakaa vähän omenalaatuisia kuvasia, joten täältä pesee: